tiistai 16. huhtikuuta 2013

Hiljaiseloa

Kovin on ollut hiljaista tässä blogissa viime aikoina. Gradua yritetään viimeisillä voimilla vääntää loppua kohti, joten viikot kuluvat lähes yksinomaan sen parissa. Viikonloppuisin uskaltaa irroittautua gradusta, mutta silloinkin saattaa käydä niin kuin pari päivää sitten, kun "ekologisen sunnuntain" kunniaksi nettiyhteyskin päätti sanoa itsensä irti. Ehkä tänne tulee useammin päivityksiä sitten, kun gradu saadaan vihdoin käsistä.

Paitsi että... kevät on vihdoin saapunut! Kotona ei oikein tee mieli kyhjöttää, kun aurinko paistaa. Ilmat ovat lämmenneet melkein hellelukemiin (pitäisiköhän villakangastakista kohta luopua?!) ja luontokin näyttää aivan erilaiselta kuin muutama viikko sitten. Ei sillä, että Venetsiassa hirveästi luontoa näkisi, mutta lauantaina vietimme iltapäivää San Giulianon puistossa ja siellä oli oikein keväistä. Kyllä tätä on odotettu!

Viikonloppu sujuikin melkein kokonaan ulkona auringonpaisteessa. Sunnuntaina päädyimme päiväkävelyllä vanhoille suolamakasiineille (Magazzini del sale) lähelle Punta della Doganaa. Täällä järjestetään jatkuvasti ilmaisia näyttelyitä, joita on kiva piipahtaa ohikulkiessa katsomaan. Tällä hetkellä soutuseura Bucintoron tiloissa on esillä kolmen taiteilijan teoksia. Pidin erityisesti Maurizio Vezzolin ruokakuvista (mauriziovezzoli.com). Tarkemmin sanottuna Vezzolin osuus näyttelystä käsitti valokuvia eri ruoka-aineista, lähinnä hedelmistä ja vihanneksista. Suosittelen kaikille muille, paitsi nälkäisille kasvissyöjille. Näyttely on auki 28.4. asti maanantaita lukuunottamatta kaikkina päivinä klo 11-19.

Tänään posti toi yllätyspaketin. Pätkisvaraston täydennys kehittänee kärsivällisyyttä pitkällä matkalla yrttitarhuriksi. Parempi olisi siemenistä saada jotain kasvamaan, sillä tilli on täällä käytännössä tuntematon käsite. Tai no, keittokirjat ja ruokalehdet saattavat kyllä tämä mystistä yrttiä resepteihinsä lisäillä, mutta Venetsian kaupoissa ei tällaista kummallisuutta kyllä tunneta. Jos ei tillit lähde kasvamaan, niin askelmittarilla voi ainakin laskea, kuinka pitkälle pitää vaeltaa tilliä löytääkseen. Kiitos sisko, kun kuuntelet, huomioit ja muistat vielä höpötysten keskeltä pikkusiskon toiveet ja unelmat!

3 kommenttia:

Tipsu kirjoitti...

<3 <3

Anonyymi kirjoitti...

Aika jännä jos Venetsiasta ei löydy mistään tuoretta tilliä. Padovasta löytyy vihanneksia myyvistä torikojuista, tai ainakin joistain niistä. Giudeccasta ei ehkä, mutta voisikohan Campo Santa Margheritan kiltillä vihannesmyyjällä olla?

Tipsu kirjoitti...

Venetsiasta ei löydy lainkaan. Fenkolia lähemmäs ei täällä edes vihanneskojuissa päästä. Mantereen puolen hypermarketeista saattaa löytyä kalan maustamiseen tarkoitettuja yrttisekoituksia, joissa saattaa olla yksi tillinoksa. Sillä ei paljoa juhlita. Mutta hyvä tietää, että Padovasta löytyy, jos tulee todellinen hätä!