Odottavan aika on pitkä

Kyllä aika kuluu hitaasti, kun oikein kovasti jotain odottaa. Vielä pitäisi pari tuntia jaksaa olla ennen kuin voi lähteä kohti lentokenttää. Ei millään malttaisi.

Jouluaattona sain kaiken haluamani tehtyä. Olin suorastaan yllättynyt, kun ehdin päivällä vähän istuskellakin. Ruoat onnistuivat ihan hyvin, vaikka porkkanalaatikosta tulikin hiukan kuivakkaa. Ehkä se ensikertalaiselle sallitaan. Kinkun ja kalkkunan sijasta olimme ottaneet kaupasta hiukan lohta. En ole täällä pahemmin kalaa laittanut, sillä luottamus ruokakauppojen kaloihin ei ole suuri. Tuoretta kalaa on ylipäänsä vaikea löytää ruokakaupoista, ja muutenkin se olisi varmasti parasta oikealta kalatorilta ostettuna. Kalatoriin vain liittyy kaksi muttaa. Ensimmäinen on se, että ne ovat auki aamuisin, eikä tämä tyttö mielellään lähde aamusta ulos kuin pakon edessä. Toisekseen kalakauppiaat pitäisi tuntea, jottei saisi niitä vanhimpia ja huonoimpia kaloja mukaansa. Tuttavuus pitää tietysti luoda, mutta hieman mietityttää, että montako ruokamyrkytystä kunnon suhde vaatisi. Joka tapauksessa tämä ruokakaupan lohi oli iloinen yllätys. Sain kaivettua alta riittävän tuoreen palan, joka sai siskon lähettämää tilliä päälleen, ja se sattui vielä tulemaan uunistakin täydellisellä hetkellä ulos. Loistavaa. Piparkakkuja olen kovasti tuhonnut viime päivinä, mutta on niitä vielä muutama siskoa odottamassa.

Aattoiltaan sattui myös hieman erikoinen tapaus. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme lähtemään Pyhän Markuksen kirkolle jouluyön messuun. Miten tämän nyt sanoisi. Eipä ole ennen kirkon ovia laitettu nenän edestä kiinni. Kirkko oli ilmeisesti täysi, mutta eipä anna kovin hyvää "kaikille avoimesta" kirkosta, kun jättimäiset pääovet vedetään odottavan joukon edessä kiinni. Olisivat edes sanoneet, että siellä on valitettavasti liian täyttä tai muuta. Erikoista. Näinä aikoina luulisi, ettei katolisella kirkolla olisi varaa tällaiseen. Minulla nyt ei ole periaatteessa "vääräuskoisena luterilaisena" asiaan mitään sanottavaa (mitä nyt mielikuvani katolisesta kirkosta sen kuin vahvistuvat), mutta erityisesti A:n suhteen tilanne oli mielestäni tyrmistyttävä.

Joulupäivät menivät kotona löhöillessä ja kaupungilla kävelyllä. Yllättävän paljon oli ihmisiä liikkeellä heti joulupäivänä. Tietysti osa oli turisteja ja osa taas oli varmaankin sulattelemassa joulupäivän lounasta, mutta olin silti yllättynyt. Jouluun liittyy omissa mielikuvissani autio kaupunki. Kuten olimme arvelleet, Pyhän Markuksen torin joulukuusi on kauniimpi pimeällä, kun sen valot on sytytetty. Vaikka se onkin latvasta vino. Muutenkin useilla kaduilla on jouluvalot. Ne ovat onneksi sellaisia hillittyjä valkoisia ja korkeintaan hieman sinistä mukana. Paljon niistä on ollut puhetta tänä vuonna, sillä kunnalla ei ollut varaa kaikkiin jouluvaloihin, joten liikkeenharjoittajat kustansivat suurimman osan valaistuksesta. Tällaista se on kriisivuonna.

Hmh, pitäisi oppia kirjoittamaan hitaammin. Eihän tämä nyt auttanut melkein lainkaan tässä odotuksessa. Tulevina päivinä täällä blogin puolella on taas varmaankin hiljaisempaa. Seuraavan viikon aikana on suunnitelmissa halia siskonpoikaa kaikkien näiden kuukausien edestä. Siitä ei taida käsiä riittää kirjoittamiseen.

Jouluaatto

Piparit on leivottu ja koristeltu viime päivinä. Eilen purkitettu luumusose ja aamulla kaulittu voitaikina odottavat joulutortuiksi muuttumista. Pian voi alkaa keittää riisipuuroa ja sen jälkeen koittaakin jo porkkanalaatikon teko. Kovin ihmeellisiä suomalaisen jouluruoan valmisteluja ei voi odottaa, kun aineksia on vaikea löytää, mutta onneksi omat suosikkini löytyvät leivonnaisten puolelta.

Alkamassa on yhdeksäs yhteinen joulumme, mutta syömme jouluaaton illallista ensimmäistä kertaa kahdestaan. Monilapsisesta perheestä tulevalle tilanne on erikoinen, mutta ehkä tästä kehittyy vielä mukava perinne. Jouluruoan määrää pitää vain ehkä hieman rajoittaa. Yhdestä taikina-annoksesta paistuneet 127 piparkakkua ovat silti mielestäni ihan sopiva määrä.

 

Tämän joulun parhaan lahjan taidan saada muutaman päivän päästä, kun sisko tulee miehensä ja poikansa kanssa. Ei oikein malttaisi tätä joulua viettää tässä välissä. Nyt kyökki kutsuu. Mitenköhän sitä on yleensä selvitty jouluaaton kiireestä? Itselläni on vielä runsaasti enemmän aikaa, kun kinkkua tai kalkkunaa ei tarvitse paistaa, eikä joulusaunaankaan pääse.

Rauhallista Joulua!

Viikon kuulumiset

Tähän viikkoon on kuulunut lähinnä opiskelua ja viikonloppuna muita menoja. Alkuviikon pelasti siskon lähettämä joulupaketti, joka sisälsi kaikkea toivomaani ja vielä paljon muuta. Harmittaa vain, etten tajunnut ottaa kuvaa, sillä pieneen pakettiin mahtui uskomaton määrä tavaraa. Nyt on ruokavarastot taas päivitetty sellaiselle tasolle, että keittiössä on jotain toivoa. Kardemummavaraston täyttymistä piti tietysti juhlia korvapuusteilla, tällä kertaa siskonpullan muodossa. Vielä kerran suurkiitokset siskolle! Vaikea on sanoin kuvailla sitä iloa, jota tämän paketin saapuminen tuotti!

Keskiviikkona lähdin A:n seuraksi konferenssiin, jossa käsiteltiin turismia Venetsiassa. Osa esitelmistä oli ihan mielenkiintoistakin kuunneltavaa, mutta kyllä itselleni aamupäivän paras hetki oli konferenssin loppu, jolloin saimme Rosa Salvan tarjoamia virvokkeita ja pikkunaposteltavaa. Mukaan mahtui jopa suosikkileivokseni minimuodossa. Näin päivästä tuli heti valoisampi. Tai ainakin makoisampi.

Jossakin vaiheessa viikkoa sain jopa ahaa-elämyksen graduni suhteen. Rakenne alkoi ensimmäistä kertaa hieman hahmoittua kokonaisuutena. Nyt kun vielä sen saisi jotenkin siirrettyä paperille. Hirveästi on vielä työtä jäljellä, mutta pienet positiivisuuden hetket kyllä auttavat kummasti.

Perjantai-iltaan kuului edustustamista erään kalenterin julkistamistilaisuudessa. Päädyimme sinne A:n töiden kautta, mutta puitteiden perusteella olin jo aivan valmis lupautumaan edustusvaimon virkaan loppuelämäkseni. Tilaisuus järjestettiin Ca' Sagredossa. Kyseessä on viidentähden hotelli (tai tarkalleen ottaen hotellilla on viisi tähteä ja luksusmerkki) Canal Granden varrella. Palatsi itsessään on todella upea jo arkkitehtuuriltaan, lisäksi seinät ovat täynnä freskoja ja huonekalut ovat antiikkia. Alun perin aperitiivin ja puheiden jälkeen piti olla buffet-ruokailu, mutta musiikkisaliin istuuduttuamme emme joutuneet edes kaatamaan vettä itse. Palvelu pelasi täydellisesti ja minäkin sain huokaistua helpotuksesta nähtyäni ruokalistan:

Tällaiselle hankalalle ruokailijalle (en syö muuta lihaa kuin kalaa) buffet on huomattavasti helpompi vaihtoehto, sillä sieltä voi vapaasti ottaa tai olla ottamatta eri ruokalajeja. Siinä vaiheessa, kun tilaisuuden ruokailu on etukäteen päätetty ja tarjoilijat kantavat lautasia lautasten perään, olisi huomattavasti hankalampaa (ja nolompaa) jättää lihat syömättä. Tällä kertaa olin erittäin onnekas, sillä päivän tarjoilut sisälsivät kasvisten lisäksi vain kalaa.

Alkuun tarjottu kokin tervehdys ja sitä seurannut pasta olivat aivan ihania, kun taas pääruokana tarjottu hammasahven oli kummallisen mautonta samoin kuin sen kanssa tarjotut lisäkkeet. Mandariinisorbetti oli raikasta, ja loppuun tarjotut kahvit pandoron ja panettonen kanssa saivat viimeisenkin makeannälän katoamaan. Oikein onnistunut illallinen kaiken kaikkiaan.

Eilen menimme myöhäiselle lounaalle ystävämme luo Mestren puolelle. Lounastaessa hyvässä seurassa hujahtikin yhtäkkiä koko päivä ja lähdimme jatkamaan iltaa vasta seitsemältä. Erilaisten pysähdysten jälkeen koko seurueemme päätyi vielä syömään perinteistä yöruokaa, eli spaghetti aglio, olio e peperoncino klo 23.30 toisen ystävän luo. Nyt jaksaa taas viettää muutamia päiviä kirjojen parissa, kun on päässyt viikonloppuna kunnolla tuulettumaan. Vielä pitäisi viikko olla tehokas, sen jälkeen voi varmaankin jo ryhtyä joulunodotukseen ja erityisesti siskonodotukseen!

Sunnuntaikävelyllä

Viime viikolla päivät kuluivat pitkälti nenät kiinni kirjoissa, joten eilen oli kiva lähteä kävelylle valoisaan aikaan. Vaikka lämpötilat ovat talviset (nollassa palatessamme kotiin), paistoi aurinko vastustamattomasti. Suuntasimme katsomaan Pyhän Markuksen kirkon viereen pystytettyä joulukuusta, mutta kirkon ohi kävellessämme huomasimme, ettei sinne ollut lainkaan jonoa, joten menimme sisään. Olin viimeksi käynyt siellä yhdeksän vuotta sitten joulumessussa (1½ tuntia latinaksi, ei ollut siis sisällöllisesti kovin mielenkiintoista, mutta tunnelmaa oli sitäkin enemmän), joten muistikuvat olivat jo kohtalaisen hatarat.

Basilica di San Marco kellotornin varjossa

Kirkkohan ei alun perin ollut Venetsian pääkirkko, vaan valtion päämiehen, dogen, yksityiskappeli. Jep. Sisältä kirkon katto on täynnä kultakoristeluja, kun taas lattioita peittävät upeat mosaiikit. Jos pääsee näin vähällä jonottamisella, niin ehdottomasti kannattaa käydä sisällä. Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta tiettyihin paikkoihin pääsy on maksullinen (esim. pääalttarin takana Pala d'oro ja alttarilta oikealla Tesoro, muutaman euron molemmat, kirkon ovien yläpuolella olevalle parvekkeelle pääsy taisi olla neljä tai viisi euroa).

Joulukuusi sen sijaan oli todella ankea (näkyy kuvan vasemmassa reunassa). Ehkä se pimeällä olisi kivemman näköinen valojen kanssa, mutta valoisaan aikaan se näytti lähinnä valkoisessa verkossa olevalta kuuselta. Jatkoimmekin pian matkaa Rialton kautta S.Stefanolle aurinkoiselle penkille istuskelemaan. Aurinko laskee valitettavan aikaisin tähän aikaan vuodesta, joten pian jatkoimme matkaamme takaisin Rialtolle ostoksille. Sieltä suuntasimme kohti S.Polon aukiota. Pidimme tauon baarissa (Dai Zemei, Ruga Rialto), jossa saimme hieman vatsantäytettä. S.Polon luistinrata on nyt avattu ja se pysynee auki karnevaalien loppuun asti. Kovasti oli radalla vilskettä, vaikka omasta mielestäni hinnat ovat todella korkeat (8 euroa paikallisille, 10 ulkopaikkakuntalaisille, ilman luistinvuokraa kaksi euroa vähemmän).

Matkamme jatkui kierrellen kohti Tolettan aluetta, jossa pysähdyimme kahville ja leivokselle. Sieltä tarkotuksenamme oli jatkaa Zatterelle ja kotiin, mutta juuri ennen Zatterelle saapumista huomasimme edellisenä iltana nähneemme Officina delle Zatteren olevan auki. Astuimme sisään ja sieltä paljastui pieni taidenäyttely. En ole suuri nykytaiteen ystävä (eli en siis oikein ymmärrä sitä), mutta täällä oli ihan mielenkiintoisiakin juttuja. Vaikken ehkä kaikkea ymmärtänytkään. Tällä hetkellä oleva näyttely Atto primo, quattro tempi on auki 31.1. asti.

Officina delle Zattere

Dorsoduro 947 (Fondamenta Nani, S.Trovason gondolikorjaamoa, squeroa, vastapäätä)

Avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-18. Vapaa pääsy.

www.officinadellezattere.it

Paljon sitä ehtii muutamassa tunnissa tehdä, kun vain lähtee liikkeelle. Nyt jaksaa taas viikolla väkertää gradua, kun on välillä päässyt valoisaan aikaan ulos. Muistin taas viime viikolla, miksi luen harvoin kirjoja. Tai siis en lue niitä niinä vuosina, kun opiskelen. Eihän sitä tee mieli mitään opintomateriaaleja kaivaa esiin, kun on hyvä kirja vaihtoehtona. Kuten Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Myös Enkelipeli tuli luettua, vaikka pidinkin siitä hieman vähemmän (kovasti kyllä silti). Niitä ennen meni Donna Leonin dekkari (tykkään aina, vaikkei selvästi mitenkään erityinen ollutkaan, kun en nimeä satu muistamaan) ja niiden jälkeen vielä Wolfram Eilenbergerin Minun suomalainen vaimoni (hauskoja oivalluksia, vaikka alku olikin loppua vakuuttavampi). Nyt on kirjat taas loppu, joten voin keskittyä graduun. Tai ristikkolehteen.

Immacolata concezione

Tänään vietetään katolisissa maissa synnittömän sikiämisen juhlaa. Olin ihmetellyt juhlapyhän paikkaa joulukuun alussa, mutta onneksi ystäväni wikipedia auttaa aina. Juhla ei siis liity millään tavalla Jeesukseen, vaan kyseessä on Marian elämän alku. Kirkon perimätiedon mukaan Neitsyt Maria nimittäin syntyi 8. syyskuuta.

Venetsiassa juhla aloittaa joulun odotuksen. Kaupungin jouluvalot sytytetään ja suuri kuusi pystytetään Pyhän Markuksen torille. Käytännön elämään juhla vaikuttaa siten, että kyseessä on pyhäpäivä. Tänä vuonna vaikutus on pieni, koska kyseessä on lauantaipäivä, mutta muulloin virastoaikoina työskentelevät saavat vapaapäivän. Yleensä kaupat ovat myös kiinni, mutta Venetsia on niin turismipainotteinen kaupunki, että suurin osa paikoista on täällä auki, aivan kuten muinakin päivinä.

Haavereita, löytöjä ja kylmää ilmaa

Minä ja veitset emme ole hyvä yhdistelmä (joskus suhde uuniinkin on suorastaan tulinen). Luulisi, että sormet olisivat vaarassa siinä vaiheessa, kun leikkaa suolaista piirakkaa varten sipulia viipaleiksi ja paprikaa suikaleiksi. Tai kun viipaloi omenoita ja päärynöitä jälkiruokapiirakkaa varten. Minun tapauksessani taas sormet selviytyvät koskemattomina kaikesta tästä, mutta sitten leikkaan leipäviipaleen. Keskisormesta lähtee melkein pala irti, mutta olo on lähinnä hölmö. Palovamma sormenpäässä sattuu muuten paljon enemmän (olisiko vielä sama sormi, jota uitin yhden illan vesilasissa), mutta haavasta taas tulee yllättävän pitkään verta.

Tänään löysin 7 kuukautta kadoksissa olleen kelloni. Siivousoperaatiossa laatikot siirtyivät tyhjentämättöminä uusiin paikkoihin. Olisi kiva jossain vaiheessa päästä asuntoon, johon omat tavarat mahtuisivat esille. Sillon voisin löytää muutkin tavarat, joita nyt joudun etsimään useista laatikoista löytämättä kuitenkaan mitään. Kakkulapio olisi kätevä. Ja se yksi hihaton paita, jota en ole vieläkään löytänyt. Ehkä sekin joskus ilmestyy jonkin laatikon syövereistä. Kellon löytyminen on kuitenkin hyvä alku. Seuraavaksi siihen pitäisi vielä saada uusi patteri.

Ilmat ovat viilenneet täällä kovasti. Asteita on päivisin ehkä viisi ja öiksi luvataan pakkasta. En ole uskaltanut katsoa lämpömittaria. Viikonlopuksi on luvattu lunta. Tai räntäähän se täällä lähinnä on. Sitä valkoista asiaa, jota pyrin pakenemaan muuttaessani tänne. Onneksi ei ole mikään pakko poistua kotoa, vaan tarvittaessa voin istua ikkunalaudalla viltin alla, villasukat jalassa ja teemuki kädessä. Vastaavia lämpötiloja on kyllä luvattu jouluun asti, joten jossain vaiheessa pitää kai kohdata todellisuus. Jos tarkkoja ollaan, istuimme kyllä eilen ulkona. Lähdimme kauppareissulle hieman kauempana sijaitsevaan kauppaan, jossa on paremmat valikoimat. Kaupan ovella huomasimme lapun, jonka mukaan pankkikortit eivät käyneet teknisten ongelmien vuoksi. Tästä syystä päädyimme vielä isompaan kauppaan kanaalin toiselle puolelle. Siellä ollessamme S soitti, ja lopulta päädyimme aperitiiveille läheiseen baariin. Istuimme terassilla ja lasin puolivälissä alkoi kyllä tulla kylmä.

Tänään juhlitaan 95-vuotiasta Suomea. Omassa päivässäni on ollut suomalaista Fazerin sininen, jolla korvasin lounaan. Illan ohjelmaan kuuluu myös linnan juhlien seuraamista, jos Yle näyttää niitä lupauksiensa mukaisesti myös tänne ulkomaille. Hyvää itsenäisyyspäivää!