maanantai 22. lokakuuta 2012

Ristorante Algiubagiò



Kävimme syyskuussa syömässä ystävien kanssa Algiubagiò-nimisessä ravintolassa. Emme olleet A:n kanssa aiemmin syöneet siellä, mutta ravintola kuului ystäviemme suosikkeihin. Paikka on upea, suuri terassi on rakennettu käytännössä veden päälle ja näkymä kohti Muranon ja S.Michelen saaria on kaunis.

Sanotaanko, että paikka ei varsinaisesti sovi yhteen opiskelijabudjetin kanssa, vaikkei mitenkään älyttömän hintainen olekaan (muistaakseni kaikki annokset, alkupaloista alkaen, lähtevät noin 20 eurosta). Jos taskussa on riittävästi rahaa, on ravintola kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Venetsiassa voi helposti maksaa järkyttäviä summia hirveästä p****sta, mutta tästä paikasta kannattaakin maksaa. Palvelu on erinomaista, erityisesti Venetsian perustasoon nähden. Jos täällä tarjoilija huomautti järkyttyneenä toiselle siitä, että yhdessä pöydässä valkoviini oli pöydällä eikä kylmäsangossa (joo, en todella tunne ravintolasanastoa), olisi monissa muissa paikoissa viini saatettu unohtaa ylipäänsä tuoda pöytään.

Algiubagiò tarjoaa erityisesti kalaruokia. Itse söin alkupalaksi merilevään leivottua riisi-scampi-kakkua ja sen jälkeen kampasimpukkapastaa. Pasta oli omaan makuuni liian sitruunaista (tosin olisi pitänyt tajuta itsekin siitä, että sitruuna mainittiin jo annoksen nimessä, kun itse pidän siitä vain heikkona vivahteena), kun taas tuosta merileväkakusta (en oikeasti muista, millä nimellä se kulki) olin todella yllättynyt, sillä en yleensä innostu merilevästä. Mielettömän hyvää.

Venetsiassa ei ole helppoa löytää oikeasti hyvää kalaravintolaa, joten tämä kannattaa laittaa muistiin. Kannattaa myös käydä vessassa, vaikkei hätä olisikaan. Sitä koristavat Pyhän Markuksen leijonat ja vanhat kuvat Venetsiasta.

Ristorante Algiubagiò
Cannaregio 5039
puh. 041 5236084
Lisätietoja: www.algiubagio.net

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

On muuten todella hyvä ravintola, yksi suosikeistamme aina Venetsiassa käydessämme! Itse söimme viiemksi alkupalaksi sekä kylmiä että kuumia päivän merenanninsekoituksia (daily sampling), useita pieniä erilaisia makupaloja. Todella hyvää ja erilaista!

Lämpimänä kesäiltana tuolla terassilla on muuten todella mukava istua.

Tipsu kirjoitti...

Petri: Onpa kiva kuulla, että muutkin ovat paikkaan tykästyneet! Itselleni tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta ja suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tiennyt koko paikasta. Jotenkin täällä kaikki kriteerit täyttyvät: upea näkymä, loistava ruoka ja hyvä palvelu. Mitä sitä muuta voi illalliselta toivoa?!