maanantai 27. elokuuta 2012

Minossen ja Caronten jälkeen tuli Beatrice


Tänä kesänä italialaisissa uutisissa jokainen lämpöaalto on nimetty erityisesti mytologiasta tutuin nimin. Tästä syystä on tietysti loogista, että myös elokuun lopun ”myrskylle” annettiin nimi. Jostain syystä kuumuus on tuntunut puhuttavan tänä kesänä tavallistakin enemmän (tai ehkä olen vain huomannut sen, koska olen ”nauttinut” televisiouutiset päivittäin lounaan yhteydessä). Eiköhän se nyt ole kaikille selvää, että kesällä on kuuma, ja jos on kuuma, niin pitää juoda riittävästi. Kuukaudesta toiseen näitä asioita on kuitenkin pitänyt toistaa päivittäin.

Noin viikko sitten uutisissa alettiin jatkuvasti puhua saapuvasta Beatricesta, joka toisi elokuun loppuun viileää ilmaa myrskyn muodossa. Ennustukset alkoivat jo saada melkein maailmanlopun merkkejä. Lopulta Beatrice rantautui Venetsiaan eilen. Taivas oli pilvessä heti aamusta ja kuuden jälkeen illalla alkoivat kova sade ja rajut tuulenpuuskat. Tunnin jälkeen aurinko oli kuitenkin jälleen näkyvissä. En tiedä, mikä tilanne on ollut muualla Italiassa (Venetsia kärsii usein ihan jo Mestren mannermaata huomattavasti vähemmän), mutta eipä tuo nyt täällä ainakaan olisi viikonmittaista hehkutusta kaivannut.

Ongelmana näissä myrskyissä on se, että vanhassa kaupungissa talojen rappaukset ja joskus jopa koristeveistokset saattavat irrota tuulen voimasta. Alakerran rantakatu oli eilen hienon pölyn peitossa Beatricen vetäydyttyä. Muualla keskustassa oli pudonnut osa eräästä veistoksesta ja toisaalla taas suuri mainoslevy oli kaatunut jonkun päälle. Yleensä ihmisille ei kuitenkaan käy suurempia vahinkoja, koska rajuilma pitää ihmiset yleensä kotona tai ainakin katosten alla.

Eilen lämpötila putosi tunnin aikana 10 asteen verran. Tänään on ollut viileämpää (+22 °C) ja ilma tuntuu raikkaalta. Aiemmasta painostavasta ilmasta ei ole enää merkkiäkään, ja Dolomiitit näkyvät kuin ne olisivat aivan naapurissa. Silti toivoisin, että se kuuma painostava ilma vielä palaisi ennen kesän loppua. Minulla on vielä monen kylmän talven verran lämmiteltävää.

Ei kommentteja: