sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Le terra trema eli italialainen herätys


Viime viikkoina Italiassa on ollut useampia maanjäristyksiä. Niillä alueilla, joilla järistykset eivät aiheuta tuhoa, ihmisten reaktiot tuntuvat riippuvan siitä, onko maanjäristyksiin tottunut vai ei. Pari viikkoa sitten heräsin yöllä siihen, että sänky heilui. Ensin ajattelin naapurin paiskanneen oven kiinni (muistoja opiskelija-asunnoista). Vaikka hetkellisesti ajattelin maanjäristystä ennen kuin käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista, en kuitenkaan unenpöpperössä edes huolestunut asiasta, sillä A on joskus sanonut, etteivät järistykset aiheuta tuhoa Venetsiassa. A ei järistykseen edes havahtunut. Toisaalla Venetsiassa ystäväni S:n mies taas kiskoi hänet aamuyöstä kiireellä oviaukkoon seisomaan, vaikka S aneli päästä takaisin nukkumaan. Mies on ”kiinteältä maalta” kotoisin, joten järistykset saattavat siellä aiheuttaa helpommin tuhoa.

Seuraava järisevä herätys sattui 29.5. Tällä kertaa aika oli inhimillisempi herätykselle. Sen jälkeen jälkijäristykset ovat tuntuneet pienenä heiluntana istuma-asennossa. A on ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta ollut joka kerta jalkeilla, eikä ole havainnut järistyksiä lainkaan. Hän on siis arvioinut jälkikäteen järistysten voimakkuutta kattolamppujen heilumisen perusteella.

Heikommat järistykset ovat siitä jännä juttu, että joutuu oikeasti miettimään, täriseekö maa vai heilunko minä. Koska Venetsiassa on viime aikoina (tarkemmin ottaen viime vuosina) väitelty runsaasti siitä, millaista tuhoa isojen risteilyalusten kulkeminen Pyhän Markuksen torin edustalla aiheuttaa, on ensimmäinen reaktio aina katsoa ikkunasta, kulkeeko ikkunan ohi suuri laiva. Oikeasti risteilyalukset eivät aiheuta sellaista tärinää, mutta silti ensimmäisenä ajattelee sitä. Niinpä puolisen tuntia sitten, kun tuolini heilui, katsoin ensimmäisenä ulos ja totesin sitten A:lle, että taas tärisee. Raukka oli taas jalkeilla ja joutui arvioimaan kattolampun liikkeitä.

Uutisten mukaan kyseessä oli 5,1 Richterin järistys, jälleen kerran Emilian alueella.

Ei kommentteja: