torstai 27. joulukuuta 2012

Odottavan aika on pitkä

Kyllä aika kuluu hitaasti, kun oikein kovasti jotain odottaa. Vielä pitäisi pari tuntia jaksaa olla ennen kuin voi lähteä kohti lentokenttää. Ei millään malttaisi.

Jouluaattona sain kaiken haluamani tehtyä. Olin suorastaan yllättynyt, kun ehdin päivällä vähän istuskellakin. Ruoat onnistuivat ihan hyvin, vaikka porkkanalaatikosta tulikin hiukan kuivakkaa. Ehkä se ensikertalaiselle sallitaan. Kinkun ja kalkkunan sijasta olimme ottaneet kaupasta hiukan lohta. En ole täällä pahemmin kalaa laittanut, sillä luottamus ruokakauppojen kaloihin ei ole suuri. Tuoretta kalaa on ylipäänsä vaikea löytää ruokakaupoista, ja muutenkin se olisi varmasti parasta oikealta kalatorilta ostettuna. Kalatoriin vain liittyy kaksi muttaa. Ensimmäinen on se, että ne ovat auki aamuisin, eikä tämä tyttö mielellään lähde aamusta ulos kuin pakon edessä. Toisekseen kalakauppiaat pitäisi tuntea, jottei saisi niitä vanhimpia ja huonoimpia kaloja mukaansa. Tuttavuus pitää tietysti luoda, mutta hieman mietityttää, että montako ruokamyrkytystä kunnon suhde vaatisi. Joka tapauksessa tämä ruokakaupan lohi oli iloinen yllätys. Sain kaivettua alta riittävän tuoreen palan, joka sai siskon lähettämää tilliä päälleen, ja se sattui vielä tulemaan uunistakin täydellisellä hetkellä ulos. Loistavaa. Piparkakkuja olen kovasti tuhonnut viime päivinä, mutta on niitä vielä muutama siskoa odottamassa.

Aattoiltaan sattui myös hieman erikoinen tapaus. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme lähtemään Pyhän Markuksen kirkolle jouluyön messuun. Miten tämän nyt sanoisi. Eipä ole ennen kirkon ovia laitettu nenän edestä kiinni. Kirkko oli ilmeisesti täysi, mutta eipä anna kovin hyvää "kaikille avoimesta" kirkosta, kun jättimäiset pääovet vedetään odottavan joukon edessä kiinni. Olisivat edes sanoneet, että siellä on valitettavasti liian täyttä tai muuta. Erikoista. Näinä aikoina luulisi, ettei katolisella kirkolla olisi varaa tällaiseen. Minulla nyt ei ole periaatteessa "vääräuskoisena luterilaisena" asiaan mitään sanottavaa (mitä nyt mielikuvani katolisesta kirkosta sen kuin vahvistuvat), mutta erityisesti A:n suhteen tilanne oli mielestäni tyrmistyttävä.

Joulupäivät menivät kotona löhöillessä ja kaupungilla kävelyllä. Yllättävän paljon oli ihmisiä liikkeellä heti joulupäivänä. Tietysti osa oli turisteja ja osa taas oli varmaankin sulattelemassa joulupäivän lounasta, mutta olin silti yllättynyt. Jouluun liittyy omissa mielikuvissani autio kaupunki. Kuten olimme arvelleet, Pyhän Markuksen torin joulukuusi on kauniimpi pimeällä, kun sen valot on sytytetty. Vaikka se onkin latvasta vino. Muutenkin useilla kaduilla on jouluvalot. Ne ovat onneksi sellaisia hillittyjä valkoisia ja korkeintaan hieman sinistä mukana. Paljon niistä on ollut puhetta tänä vuonna, sillä kunnalla ei ollut varaa kaikkiin jouluvaloihin, joten liikkeenharjoittajat kustansivat suurimman osan valaistuksesta. Tällaista se on kriisivuonna.

Hmh, pitäisi oppia kirjoittamaan hitaammin. Eihän tämä nyt auttanut melkein lainkaan tässä odotuksessa. Tulevina päivinä täällä blogin puolella on taas varmaankin hiljaisempaa. Seuraavan viikon aikana on suunnitelmissa halia siskonpoikaa kaikkien näiden kuukausien edestä. Siitä ei taida käsiä riittää kirjoittamiseen.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaatto

Piparit on leivottu ja koristeltu viime päivinä. Eilen purkitettu luumusose ja aamulla kaulittu voitaikina odottavat joulutortuiksi muuttumista. Pian voi alkaa keittää riisipuuroa ja sen jälkeen koittaakin jo porkkanalaatikon teko. Kovin ihmeellisiä suomalaisen jouluruoan valmisteluja ei voi odottaa, kun aineksia on vaikea löytää, mutta onneksi omat suosikkini löytyvät leivonnaisten puolelta.

Alkamassa on yhdeksäs yhteinen joulumme, mutta syömme jouluaaton illallista ensimmäistä kertaa kahdestaan. Monilapsisesta perheestä tulevalle tilanne on erikoinen, mutta ehkä tästä kehittyy vielä mukava perinne. Jouluruoan määrää pitää vain ehkä hieman rajoittaa. Yhdestä taikina-annoksesta paistuneet 127 piparkakkua ovat silti mielestäni ihan sopiva määrä.
Tämän joulun parhaan lahjan taidan saada muutaman päivän päästä, kun sisko tulee miehensä ja poikansa kanssa. Ei oikein malttaisi tätä joulua viettää tässä välissä. Nyt kyökki kutsuu. Mitenköhän sitä on yleensä selvitty jouluaaton kiireestä? Itselläni on vielä runsaasti enemmän aikaa, kun kinkkua tai kalkkunaa ei tarvitse paistaa, eikä joulusaunaankaan pääse.

Rauhallista Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viikon kuulumiset

Tähän viikkoon on kuulunut lähinnä opiskelua ja viikonloppuna muita menoja. Alkuviikon pelasti siskon lähettämä joulupaketti, joka sisälsi kaikkea toivomaani ja vielä paljon muuta. Harmittaa vain, etten tajunnut ottaa kuvaa, sillä pieneen pakettiin mahtui uskomaton määrä tavaraa. Nyt on ruokavarastot taas päivitetty sellaiselle tasolle, että keittiössä on jotain toivoa. Kardemummavaraston täyttymistä piti tietysti juhlia korvapuusteilla, tällä kertaa siskonpullan muodossa. Vielä kerran suurkiitokset siskolle! Vaikea on sanoin kuvailla sitä iloa, jota tämän paketin saapuminen tuotti!

Keskiviikkona lähdin A:n seuraksi konferenssiin, jossa käsiteltiin turismia Venetsiassa. Osa esitelmistä oli ihan mielenkiintoistakin kuunneltavaa, mutta kyllä itselleni aamupäivän paras hetki oli konferenssin loppu, jolloin saimme Rosa Salvan tarjoamia virvokkeita ja pikkunaposteltavaa. Mukaan mahtui jopa suosikkileivokseni minimuodossa. Näin päivästä tuli heti valoisampi. Tai ainakin makoisampi.

Jossakin vaiheessa viikkoa sain jopa ahaa-elämyksen graduni suhteen. Rakenne alkoi ensimmäistä kertaa hieman hahmoittua kokonaisuutena. Nyt kun vielä sen saisi jotenkin siirrettyä paperille. Hirveästi on vielä työtä jäljellä, mutta pienet positiivisuuden hetket kyllä auttavat kummasti.

Perjantai-iltaan kuului edustustamista erään kalenterin julkistamistilaisuudessa. Päädyimme sinne A:n töiden kautta, mutta puitteiden perusteella olin jo aivan valmis lupautumaan edustusvaimon virkaan loppuelämäkseni. Tilaisuus järjestettiin Ca' Sagredossa. Kyseessä on viidentähden hotelli (tai tarkalleen ottaen hotellilla on viisi tähteä ja luksusmerkki) Canal Granden varrella. Palatsi itsessään on todella upea jo arkkitehtuuriltaan, lisäksi seinät ovat täynnä freskoja ja huonekalut ovat antiikkia. Alun perin aperitiivin ja puheiden jälkeen piti olla buffet-ruokailu, mutta musiikkisaliin istuuduttuamme emme joutuneet edes kaatamaan vettä itse. Palvelu pelasi täydellisesti ja minäkin sain huokaistua helpotuksesta nähtyäni ruokalistan:
Tällaiselle hankalalle ruokailijalle (en syö muuta lihaa kuin kalaa) buffet on huomattavasti helpompi vaihtoehto, sillä sieltä voi vapaasti ottaa tai olla ottamatta eri ruokalajeja. Siinä vaiheessa, kun tilaisuuden ruokailu on etukäteen päätetty ja tarjoilijat kantavat lautasia lautasten perään, olisi huomattavasti hankalampaa (ja nolompaa) jättää lihat syömättä. Tällä kertaa olin erittäin onnekas, sillä päivän tarjoilut sisälsivät kasvisten lisäksi vain kalaa.
Alkuun tarjottu kokin tervehdys ja sitä seurannut pasta olivat aivan ihania, kun taas pääruokana tarjottu hammasahven oli kummallisen mautonta samoin kuin sen kanssa tarjotut lisäkkeet. Mandariinisorbetti oli raikasta, ja loppuun tarjotut kahvit pandoron ja panettonen kanssa saivat viimeisenkin makeannälän katoamaan. Oikein onnistunut illallinen kaiken kaikkiaan.
Eilen menimme myöhäiselle lounaalle ystävämme luo Mestren puolelle. Lounastaessa hyvässä seurassa hujahtikin yhtäkkiä koko päivä ja lähdimme jatkamaan iltaa vasta seitsemältä. Erilaisten pysähdysten jälkeen koko seurueemme päätyi vielä syömään perinteistä yöruokaa, eli spaghetti aglio, olio e peperoncino klo 23.30 toisen ystävän luo. Nyt jaksaa taas viettää muutamia päiviä kirjojen parissa, kun on päässyt viikonloppuna kunnolla tuulettumaan. Vielä pitäisi viikko olla tehokas, sen jälkeen voi varmaankin jo ryhtyä joulunodotukseen ja erityisesti siskonodotukseen!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sunnuntaikävelyllä

Viime viikolla päivät kuluivat pitkälti nenät kiinni kirjoissa, joten eilen oli kiva lähteä kävelylle valoisaan aikaan. Vaikka lämpötilat ovat talviset (nollassa palatessamme kotiin), paistoi aurinko vastustamattomasti. Suuntasimme katsomaan Pyhän Markuksen kirkon viereen pystytettyä joulukuusta, mutta kirkon ohi kävellessämme huomasimme, ettei sinne ollut lainkaan jonoa, joten menimme sisään. Olin viimeksi käynyt siellä yhdeksän vuotta sitten joulumessussa (1½ tuntia latinaksi, ei ollut siis sisällöllisesti kovin mielenkiintoista, mutta tunnelmaa oli sitäkin enemmän), joten muistikuvat olivat jo kohtalaisen hatarat.
Basilica di San Marco kellotornin varjossa
Kirkkohan ei alun perin ollut Venetsian pääkirkko, vaan valtion päämiehen, dogen, yksityiskappeli. Jep. Sisältä kirkon katto on täynnä kultakoristeluja, kun taas lattioita peittävät upeat mosaiikit. Jos pääsee näin vähällä jonottamisella, niin ehdottomasti kannattaa käydä sisällä. Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta tiettyihin paikkoihin pääsy on maksullinen (esim. pääalttarin takana Pala d'oro ja alttarilta oikealla Tesoro, muutaman euron molemmat, kirkon ovien yläpuolella olevalle parvekkeelle pääsy taisi olla neljä tai viisi euroa).

Joulukuusi sen sijaan oli todella ankea (näkyy kuvan vasemmassa reunassa). Ehkä se pimeällä olisi kivemman näköinen valojen kanssa, mutta valoisaan aikaan se näytti lähinnä valkoisessa verkossa olevalta kuuselta. Jatkoimmekin pian matkaa Rialton kautta S.Stefanolle aurinkoiselle penkille istuskelemaan. Aurinko laskee valitettavan aikaisin tähän aikaan vuodesta, joten pian jatkoimme matkaamme takaisin Rialtolle ostoksille. Sieltä suuntasimme kohti S.Polon aukiota. Pidimme tauon baarissa (Dai Zemei, Ruga Rialto), jossa saimme hieman vatsantäytettä. S.Polon luistinrata on nyt avattu ja se pysynee auki karnevaalien loppuun asti. Kovasti oli radalla vilskettä, vaikka omasta mielestäni hinnat ovat todella korkeat (8 euroa paikallisille, 10 ulkopaikkakuntalaisille, ilman luistinvuokraa kaksi euroa vähemmän).

Matkamme jatkui kierrellen kohti Tolettan aluetta, jossa pysähdyimme kahville ja leivokselle. Sieltä tarkotuksenamme oli jatkaa Zatterelle ja kotiin, mutta juuri ennen Zatterelle saapumista huomasimme edellisenä iltana nähneemme Officina delle Zatteren olevan auki. Astuimme sisään ja sieltä paljastui pieni taidenäyttely. En ole suuri nykytaiteen ystävä (eli en siis oikein ymmärrä sitä), mutta täällä oli ihan mielenkiintoisiakin juttuja. Vaikken ehkä kaikkea ymmärtänytkään. Tällä hetkellä oleva näyttely Atto primo, quattro tempi on auki 31.1. asti.

Officina delle Zattere
Dorsoduro 947 (Fondamenta Nani, S.Trovason gondolikorjaamoa, squeroa, vastapäätä)
Avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-18. Vapaa pääsy.
www.officinadellezattere.it

Paljon sitä ehtii muutamassa tunnissa tehdä, kun vain lähtee liikkeelle. Nyt jaksaa taas viikolla väkertää gradua, kun on välillä päässyt valoisaan aikaan ulos. Muistin taas viime viikolla, miksi luen harvoin kirjoja. Tai siis en lue niitä niinä vuosina, kun opiskelen. Eihän sitä tee mieli mitään opintomateriaaleja kaivaa esiin, kun on hyvä kirja vaihtoehtona. Kuten Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Myös Enkelipeli tuli luettua, vaikka pidinkin siitä hieman vähemmän (kovasti kyllä silti). Niitä ennen meni Donna Leonin dekkari (tykkään aina, vaikkei selvästi mitenkään erityinen ollutkaan, kun en nimeä satu muistamaan) ja niiden jälkeen vielä Wolfram Eilenbergerin Minun suomalainen vaimoni (hauskoja oivalluksia, vaikka alku olikin loppua vakuuttavampi). Nyt on kirjat taas loppu, joten voin keskittyä graduun. Tai ristikkolehteen.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Immacolata concezione

Tänään vietetään katolisissa maissa synnittömän sikiämisen juhlaa. Olin ihmetellyt juhlapyhän paikkaa joulukuun alussa, mutta onneksi ystäväni wikipedia auttaa aina. Juhla ei siis liity millään tavalla Jeesukseen, vaan kyseessä on Marian elämän alku. Kirkon perimätiedon mukaan Neitsyt Maria nimittäin syntyi 8. syyskuuta.

Venetsiassa juhla aloittaa joulun odotuksen. Kaupungin jouluvalot sytytetään ja suuri kuusi pystytetään Pyhän Markuksen torille. Käytännön elämään juhla vaikuttaa siten, että kyseessä on pyhäpäivä. Tänä vuonna vaikutus on pieni, koska kyseessä on lauantaipäivä, mutta muulloin virastoaikoina työskentelevät saavat vapaapäivän. Yleensä kaupat ovat myös kiinni, mutta Venetsia on niin turismipainotteinen kaupunki, että suurin osa paikoista on täällä auki, aivan kuten muinakin päivinä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Haavereita, löytöjä ja kylmää ilmaa

Minä ja veitset emme ole hyvä yhdistelmä (joskus suhde uuniinkin on suorastaan tulinen). Luulisi, että sormet olisivat vaarassa siinä vaiheessa, kun leikkaa suolaista piirakkaa varten sipulia viipaleiksi ja paprikaa suikaleiksi. Tai kun viipaloi omenoita ja päärynöitä jälkiruokapiirakkaa varten. Minun tapauksessani taas sormet selviytyvät koskemattomina kaikesta tästä, mutta sitten leikkaan leipäviipaleen. Keskisormesta lähtee melkein pala irti, mutta olo on lähinnä hölmö. Palovamma sormenpäässä sattuu muuten paljon enemmän (olisiko vielä sama sormi, jota uitin yhden illan vesilasissa), mutta haavasta taas tulee yllättävän pitkään verta.

Tänään löysin 7 kuukautta kadoksissa olleen kelloni. Siivousoperaatiossa laatikot siirtyivät tyhjentämättöminä uusiin paikkoihin. Olisi kiva jossain vaiheessa päästä asuntoon, johon omat tavarat mahtuisivat esille. Sillon voisin löytää muutkin tavarat, joita nyt joudun etsimään useista laatikoista löytämättä kuitenkaan mitään. Kakkulapio olisi kätevä. Ja se yksi hihaton paita, jota en ole vieläkään löytänyt. Ehkä sekin joskus ilmestyy jonkin laatikon syövereistä. Kellon löytyminen on kuitenkin hyvä alku. Seuraavaksi siihen pitäisi vielä saada uusi patteri.

Ilmat ovat viilenneet täällä kovasti. Asteita on päivisin ehkä viisi ja öiksi luvataan pakkasta. En ole uskaltanut katsoa lämpömittaria. Viikonlopuksi on luvattu lunta. Tai räntäähän se täällä lähinnä on. Sitä valkoista asiaa, jota pyrin pakenemaan muuttaessani tänne. Onneksi ei ole mikään pakko poistua kotoa, vaan tarvittaessa voin istua ikkunalaudalla viltin alla, villasukat jalassa ja teemuki kädessä. Vastaavia lämpötiloja on kyllä luvattu jouluun asti, joten jossain vaiheessa pitää kai kohdata todellisuus. Jos tarkkoja ollaan, istuimme kyllä eilen ulkona. Lähdimme kauppareissulle hieman kauempana sijaitsevaan kauppaan, jossa on paremmat valikoimat. Kaupan ovella huomasimme lapun, jonka mukaan pankkikortit eivät käyneet teknisten ongelmien vuoksi. Tästä syystä päädyimme vielä isompaan kauppaan kanaalin toiselle puolelle. Siellä ollessamme S soitti, ja lopulta päädyimme aperitiiveille läheiseen baariin. Istuimme terassilla ja lasin puolivälissä alkoi kyllä tulla kylmä.

Tänään juhlitaan 95-vuotiasta Suomea. Omassa päivässäni on ollut suomalaista Fazerin sininen, jolla korvasin lounaan. Illan ohjelmaan kuuluu myös linnan juhlien seuraamista, jos Yle näyttää niitä lupauksiensa mukaisesti myös tänne ulkomaille. Hyvää itsenäisyyspäivää!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Läheltä piti

Keskiviikon tulvista on taas selvitty. Aamulla vedenkorkeus jäi odotettua matalammalle, kun taas illan ennustusta venkslattiin edestakaisin monen monta kertaa. Koska illalla ennuste nousi vielä 140 cm lukemaan (jota ei kyllä todellisuudessa saavutettu), ehdin kerrankin olohuoneen ikkunan ääreen kuuntelemaan "uusia" sireenejä. Sireenithän soivat muutamaa tuntia ennen ennusteiden korkeinta hetkeä ja vedenkorkeuden noustessa erityisen korkealle niitä soitetaan vielä uudelleen. Ilmeisesti. Joka tapauksessa sireeninsoiton alussa kuuluu vielä näyte aiemmista, toisen maailmansodan aikaisista sireeneistä, minkä jälkeen alkaa uusien sireenien soitto. Niiden äänestä tuleekin jonkin scifi-leffan soundtrack mieleen. Erikoista.

Itse noteeraan acqua altan siinä vaiheessa, kun ennusteissa vedenkorkeus menee 120 cm yläpuolelle. Eiliselle oli ennustettu vain 110 cm vedenkorkeutta, joten en edes ajatellut asiaa lähtiessäni ulos. Hieman turhan monen aperitiivin ja aina yhtä ihanan Anforan pizzan jälkeen lähdimme kohti Zatteren vesibussipysäkkiä. Hieman epävarmoina siitä, riittäisikö vauhtimme seuraavaan vesibussiin, kävelimme Rio Marinin kautta kohti San Roccoa.

Kaikista vaikeuksista huolimatta täytyy sanoa, että omasta mielestäni kanaalit ovat kauneimmillaan veden ollessa koholla. Niinä hetkinä, jolloin kanaalit näyttävät juuri sille vedenkorkeudelle tehdyiltä. Jos olisi hyvä kamera, saisi näinä iltoina upeita kuvia. San Roccolta jatkoimme paloaseman ohi San Barnaballe ja siitä kohti Tolettaa. Täällä törmäsimmekin sitten veteen. Erityisesti tässä hämmästytti vesialueen sijainti, sillä luulisi vettä olevan kanaalien varrella, eikä keskellä talojen ympäröimää katua. Vettä ei tiellä muutamaa senttiä enempää ollut, mutta suolavesi ei tee kovin hyvää kengille, joten kiersimme yhden talon takaa jatkaaksemme vesialueen jälkeen samaa tietä eteenpäin. Fondamenta Nanilla oli vettä, joten kävelimme kanaalin toista puolta viinibaarin eteen laskeutuvalle sillalle asti. Sillan toisella puolella vanhempi mies huomautti, että kadulla olisi vettä. Kävimme vielä tarkastamassa tilanteen, mutta eihän siitä ohi päässyt, ellei olisi halunnut leikkiä nuorallatanssijaa kaiteen päällä. Vielä hieman ripeämpää tahtia kiersimme Sant'Agnesen kautta Zatterelle ehtien juuri sopivasti saapuvaan vesibussiin.

Tällaiset reissut ovat hyviä. Sant'Agnesen reitti oli minun ideani, mutta yleisellä tasolla A tuntee kaupungin korkeat ja matalat alueet huomattavasti paremmin. Tästä syystä on paljon helpompi kulkea hänen kanssaan veden ollessa korkealla, sillä katujen korkeuden lisäksi hänellä on päässään vaihtoehtoisten reittien koko kirjo. Itse taas jossain vaiheessa saattaisin kyllästyä vaihtoehtoisten reittien puutteessa kahlaten sitten suolavedessä päästäkseni kotiin ja nukkumaan. Ei olisi ensimmäinen kerta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Keskiviikkona vesi nousee

Keskiviikoksi taidetaan taas saada vettä kaduille. Sekä aamuksi (klo 9.40) että illaksi (klo 23.20) on ennustettu 120cm vedenkorkeutta. Jos ennusteet pitävät edellistä kertaa paremmin paikkaansa, kannattaa Pyhän Markuksen tori jättää aamupäivällä ja illallisen jälkeen väliin, ellei sitten nimenomaan halua nähdä vettä kaduilla. Aamulla ja myöhään illalla kannattaa ehkä muuallakin olla kumisaappaat jalassa (tuo vedenkorkeus kastelee 28% kaupungin pinta-alasta), mutta niitä vyötärölle ulottuvia kahluusaappaita tuskin tarvitaan. Tuossa välissä veden pitäisi laskea sen verran, että iltapäivällä kadut ovat kuivia, ja veden ollessa kohollaan pääsee tärkeimmille paikoille joka tapauksessa puisia korokkeita pitkin.

Muistutuksena vielä, että vaporettoreiteissä on veden noustessa jonkin verran muutoksia, sillä vaporetot eivät mahdu kulkemaan tiettyjen siltojen ali. Tämä tilanne koskee erityisesti kolmea kanaalia: Canale di Cannaregio (pysäkkien Tre Archi ja Ferrovia välillä), Canale della Scomenzera (Santa Marta - P.le Roma) ja Canale Brentella (Tronchetto - P.le Roma). Veden noustessa tuolle luvatulle korkeudelle muutokset ovat seuraavia:

Linja 2: Linja jakautuu kahteen osaan: S.Zaccaria - Giudecca - Tronchetto ja S.Marco - Rialto - P.le Roma. Tronchetton ja P.le Roman välillä kulkee linja-auto korvaamaan puuttuvaa pätkää, veden ollessa vain lievästi koholla myös erillinen vesibussi.

Linja 3: Veden ollessa koholla (yli 95 cm) linja ei ole käytössä.

Linjat 4.1/4.2: Vaporetot kulkevat väliä Tre Archi - Murano - S.Zaccaria (mukaanlukien muut tällä välillä olevat pysäkit). Sen sijaan pysäkit Ferrovia - P.le Roma - S.Marta sekä Canale della Giudeccan pysäkit ovat pois käytöstä.

Linjat 5.1/5.2: Reitti Tre Archi - P.le Roma on pois käytöstä samoin kuin Canale della Giudeccan pysäkit ja S.Marta. Lidon saaren ja P.le Roman välillä vaporetot kulkevat Canal Granden kautta pysähtyen pysäkeillä Accademia ja Ferrovia. Reitti Tre Archi - Fondamente Nove - Lido toimii normaalisti.

Linja 6: Vaporetot kulkevat Canale della Giudeccan sijaan Canal Granden kautta pysähtyen myös Accademian ja Ferrovian pysäkeillä.

Näiden muutosten lisäksi pysäkkien Santa Marta ja Sacca Fisola väliä kulkee erillinen lautta.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sumu

Joinakin aamuina ikkunoista tervehtii kirkas ilma ja olohuoneesta näkee Dolomiiteille asti. Ensin aamupalaa ja sitten kamera käteen kuvia varten. Kameran löydyttyä näkymä onkin muuttunut tällaiseksi:
Eilisessä aamussa ei ollut mitään kirkasta, tai no ehkä se sumun valkoisuus, muttei mitään muuta. Koko päivä oli sumuinen aamusta iltaan. Vapaapäivänä sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mitä nyt saarella olo tuntuu aika eristetyltä.
Nämä kuvat ovat viime vuodelta. Eilen näkyvyys oli vieläkin heikompi.
Sumu tuo tiettyjä muutoksia jokapäiväiseen elämään Venetsiassa. Kaupungin liikennelaitoksella on erityinen sumusuunnitelma. Sumun laskeutuessa pienemmät vaporetot, eli motoscafot, jotka kulkevat linjoilla 4.1, 4.2 sekä 6 eivät kulje lainkaan. Linjojen 5.1 ja 5.2 vesibussit ajavat Canale della Giudeccan sijaan Canal Granden kautta, joten Zatteren ja Santa Martan pätkä jää kokonaan ajamatta.

Vaporetoissa on tutkat (ne pyörivät härvelit vesibussin katolla), mutta sumun ollessa hyvin sakea näyttää touhu silti aika sattumanvaraiselta. Pimeän laskeuduttua vesibussit yleensä väläyttävät valojaan pysäkeiltä lähtiessään, jotta vastaantulevat pystyvät tarkemmin arvioimaan ohitusmahdollisuudet. Ei kyllä ole kovin turvallinen olo vesibussissa, kun sen saapumisen pysäkille huomaa vasta kolinasta, mutta tuskinpa niitä päästettäisiin liikenteeseen, jos tilanne olisi todellisuudessa vaarallinen.

Sumu vaikuttaa myös suuremmassa mittakaavassa, sillä se saattaa sulkea koko Venetsian sataman. Matkustajaliikenne on tässä vaiheessa vuotta harventunut jo huomattavasti, mutta esimerkiksi eilen kuuden rahtilaivan lisäksi myös kreikkalainen matkustajalautta 280 matkustajan kera joutui jäämään Venetsian ulkopuolelle koko päiväksi. Ei ehkä paras loman alku/loppu, mutta turvallisuussyistähän nämä päätökset tehdään. Eilistä tilannetta katsellessa ei todella olisi halunnut isoja laivoja kaupunkiin haahuilemaan.

Kuten sanottu, meidän elämäämme sumu ei pahemmin vaikuttanut. Vietimme mukavan kotipäivän ja lähdimme illalla kohtalaisen perinteiseen illanviettoon: pizzalle ja leffaan. Vesibussi taisi tulla pysäkillemme viisi minuuttia myöhässä (yleensä ne ovat todella tarkasti aikataulussa), mutta hiljaa hyvä tulee... Tällä kertaa leffa oli uusin Bond vasta-avatussa Rossinin elokuvateatterissa. Täällä on aika tyypillistä, että paikat eivät ole numeroituja, joten hyvän paikan toivossa kannattaa teatteriin mennä hyvissä ajoin. Me emme näin tehneet, vaan meidän kolmen hengen seurueemme oli ripoteltu yksittäisille paikoille ympäri salia. Itse olin toiseksiviimeisen rivin reunapaikalla, mutta todellisuudessa näkyvyys oli täydellinen, mutta olenkin sitä mieltä, että takaa näkee aina hyvin, kun taas ensimmäisiä rivejä ei kannata edes harkita. Elokuva oli viihdyttävä ja ilta mukava, joten pitänee ottaa pian uudestaan.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Festa della Madonna della Salute



Marraskuun 21. juhlitaan Venetsiassa vuosien 1630–1631 rutosta vapautumisen juhlaa. Vuonna 1630 mantovalaiset suurlähettiläät toivat Pohjois-Italiassa riehuvan ruton Venetsiaan. Samana vuonna tilanteen ollessa pahimmillaan venetsialaiset rukoilivat Neitsyt Mariaa ja valtion päämies, doge, lupasi rakennuttaa kirkon, jos kaupunki rutosta selviäisi. Pian rutto alkoikin heiketä, ja Baldassare Longhenan suunnitteleman barokkikirkon rakennustyöt alkoivat. Santa Maria della Saluten kirkko valmistui lopulta vuonna 1687.


Vuosittainen juhla on varmaankin venetsialaisista uskonnollisista juhlista tärkein. Canal Granden ylitse rakennetaan väliaikainen silta (joka on muuten heinäkuista Redentoren juhlaa varten rakennettavan sillan keskiosa), jota pitkin venetsialaiset pääsevät kulkemaan San Marcon kaupunginosasta Saluten kirkkoon. Tämän päivän aikana koko Dorsoduron kaupungiosa elävöityy tuhansien kaupunkilaisten vaeltaessa kirkkoa kohti. Kirkko on (ainakin tänä vuonna) auki klo 5.50–22.15 ja messuja järjestetään tasatunnein klo 6-20.
Juhlaa varten myös kirkon pääovet ovat auki, kun normaalisti sisään pääsee pienemmästä sivuovesta. Pääalttarin Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi saavat kultakoristeet ja kirkon pyöreä keskiosakin täyttyy ihmisistä. Messun jälkeen alttarin taakse pääsee ihailemaan Neitsyt Mariaa ja jättämään lahjoituksia. Alttarin takaa tie vie sakastiin, jossa on upea Tintoretton maalaus, Kaanaan häät. Maalauksen vasemmassa laidassa oleva pöytä näyttää tulevan katsojaa kohti, katsoi taulua mistä kulmasta tahansa.

Tapana on ostaa kynttilöitä kirkon ulkopuolella olevista kojuista (kirkossa kynttilöitä oli myynnissä vielä pari päivää sitten, mutta tänään ne olivat tainneet jo loppua) ja sytyttää ne läheisten terveyttä rukoillen.
Kirkossa käynnin jälkeen matka jatkuu kohti muita kojuja, joista voi ostaa erilaisia makeisia, hattaraa ja päivään kuuluvia littania ”munkkeja” (frittella). Päivän tyypillinen ruoka on castradina, oinaasta (näin wikipedian mukaan, siis kuohitusta miespuolisesta lampaasta) tehty keitto. Perinne on lähtöisin siitä, että viimeinen laiva, joka Venetsiaan pääsi ennen kaupungin päätymistä karanteeniin, toi rahtinaan kaupunkiin juuri pässin lihaa.


Saluten päivä on suurelle osalle venetsialaisia vapaapäivä, joten virastot ovat yleensä kiinni. Itse kirkko on suosikkikirkkoni Venetsiassa ja sinne on aina vapaa pääsy.

torstai 15. marraskuuta 2012

Tulvista ja orastavasta flunssasta

Ajattelin nyt vielä ihan erikseen mainita, että se vesi sitten laski jo! Saappaita ei tarvita! Kadut eivät tulvi! Tänne blogiin on viimeisen vuorokauden aikana eksytty lähinnä hakusanoilla Venetsia ja tulva. Hieman osoittaisin syyttävän sormeni tästä hysteriasta myös Suomen tiedotusvälineitä kohti. Viimeksi näin siskoni vinkistä erään säätiedotuksen, jossa näytettiin kuvaa tulvivasta Venetsiasta. Voi Pekka, minkä teit! En ehkä ollut se tarkin oppilas maantiedon tunneilla, mutta itselleni lauseesta "Tuo tulvakausi on jatkunut kohtalaisen... yhtä pahana jo lokakuusta lähtien" tulee ensimmäiseksi mieleen, että Venetsia olisi ollut lokakuusta alkaen jatkuvasti veden alla. Kun tuohon vielä lisätään kuvat takapuoleen asti ulottuvasta vedestä, niin ei ihmekään, että asiasta huolestutaan.

Niin, maantiedon tunteihin siis liittyi se, että en kyllä tiennyt (tai muistanut sieltä maantiedon tunneilta) ennen Venetsiaan muuttoa, että vesi todella nousee ja laskee kaksi kertaa vuorokaudessa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että vesi on korkeimmillaan kaksi kertaa vuorokaudessa, mutta myös alimmillaan kaksi kertaa vuorokaudessa. Näin ollen jos korkein hetki on klo 8 aamulla, niin seuraavaa korkeaa hetkeä voidaan odottaa illalla samoihin aikoihin. Toisaalta se myös tarkoittaa sitä, että klo 14 ja klo 2 yöllä vesi on alimmillaan. Koska se vesi ei kuitenkaan ihan salamana putoa sinne pohjalukemiin, niin silloinhan se laskee jatkuvasti noiden väliin jäävien kuuden tunnin ajan. Tästä taas päästään siihen, että jos kyseessä on korkea vedenkorkeus, niin voidaan laskea tunti ennen ja tunti jälkeen tuon maksimikohdan, jolloin vettä saattaa olla kadulla. Esimerkiksi, jos korkein piikki on tuo klo 8 aamulla ja jos on pakko lähteä kadulle aamusta, niin klo 7-9 kannattaa laittaa saappaat jalkaan. Muussa tapauksessa saappaita ei todennäköisesti edes tarvitse (tietysti hieman lukemista riippuen). Tämä siis on yleensä tilanne, joten syytä huoleen ei liikkumisen kannalta ole.

Hieman asioita sekoitti tuo marraskuun ensimmäisen acqua alta, joka pysyi korkeana (yli 110cm) noin 15 tunnin ajan. Jotta asiat saadaan oikeisiin mittasuhteisiin, voidaan myös kertoa, että näin oli käynyt viimeksi vuonna 1966, jolloin historian korkein acqua alta yllätti venetsialaiset. Ei mikään kiva juttu, mutta on tässä aika monta vuotta menty välissä noilla parin tunnin saapasteluilla, joten aika hyvin voi luottaa siihen, että se vesi laskee niin kuin on noussutkin.

Tämän hetken ennusteen mukaan tänä viikonloppuna ei saappaita tarvitse edes harkita. Korkeimmat lukemat ovat perjantaille 60 ja 75, lauantaille 60 ja 65 ja sunnuntaille 60 ja 60. Alimmat lukemat taas ovat perjantain 20 ja -30, lauantain 25 ja -20 ja sunnuntaiaamun 30. Käytännössä vettä alkaa näkyä kaduilla (ja tässä siis puhutaan senteistä kaduilla, ei siitä takapuoleen ylettyvästä vedestä) noin metristä alkaen. Jos tarkkoja ollaan, niin veden ollessa metrin korkeudella, kaupungin pinta-alasta 5% on veden alla (ja puhun edelleen senteistä, vähän kuin olisi satanut kovasti). Sitä voi jokainen miettiä, että millä todennäköisyydellä se oma reitti kulkee juuri tämän 5% kautta. Hyvä on tietää, että Pyhän Markuksen tori on Venetsian matalimpia alueita, joten se on acqua alta -bongareille hyvää aluetta. Tämän viikonlopun lukemilla vesi ei nouse edes sinne.

No niin, toivottavasti tästä on jollekin epätietoiselle apua. Vastaan kyllä mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia tulee mieleen. Tai ehkä tämän hysteriaärsytyksen laskeuduttua kirjoitan vielä hieman rauhallisemmin aiheesta. 

Sunnuntaiselle kävelylle olin pukeutunut aivan liikaa, joten oli pakko ottaa kaulahuivi pois kaulasta. Virhe! Mikähän siinäkin on, että syyskuun ja kesäkuun välillä kaulahuivia ei voi poistaa edes viideksi minuutiksi, jollei halua kurkkukipua. Tässä on nyt koko viikko nihkeilty välillä aran kurkun kanssa. Riittävällä määrällä teetä tämä kyllä toivottavasti hoituu. Tiistaina olo oli pahimmillaan, kurkun lisäksi lihaksia kolotti. A lopetti työpäivänsä San Marcon alueella ja palasi kotiin pienen paperipussin kanssa. Sieltä paljastui tämä:
<3

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Giglion pysäkki pois käytöstä

Santa Maria del Giglion vesibussipysäkki on parin viikon ajan pois käytöstä rakennustöiden takia. Pysäkki poistui käytöstä eilen, kun alettiin rakentaa Canal Granden yli kulkevaa väliaikaista siltaa, ja se tulee jälleen käyttöön 28.11. Tällä hetkellä lähimmät 1-linjan pysäkit ovat San Marco ja Sant'Angelo. Koska S.Angelo on kohtalaisen kaukana, kannattaa ennemminkin käyttää 2-linjan pysäkkiä San Samuele. Perjantai-illasta alkaen voi myös jäädä Saluten pysäkillä ja kävellä siltaa pitkin Canal Granden toiselle puolelle.

Samasta syystä vesibussiliikenne on myös poikki välillä Rialto-San Marco ensi torstain (15.11.) ja perjantain (16.11.) välisenä yönä puolesta yöstä klo 4.30 asti.

Näillä toimenpiteillä kaupunki valmistautuu ensi viikon perjantaina juhlittavaan Santa Maria della Saluten juhlaan. Siitä myöhemmin lisää.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sunnuntaikävelyllä

Eipä mennyt eilinen päivä ihan niin kuin piti. Lähdimme lopulta iltapäivällä veden laskettua liikkeelle, suuntanamme kaupungin toisella puolella sijaitseva Ca' Zanardi ja siellä oleva valokuvanäyttely. Pääsimme perille, mutta ulko-ovi oli kiinni. Ovisummeria soittamalla saimme selville, että näyttelyä ei päässytkään katsomaan, koska aamun tulvavesi oli tuhonnut jalustat (tai miksi niitä sanotaankaan). Ehkä pitäisi vain hyväksyä, että kulttuurielämä ei ole minua varten...

Jos tämä on tulvien ainoa negatiivinen vaikutus omaan elämääni, niin aika vähällä olen päässyt. Kunnalle on satanut kritiikkiä väärästä ennusteesta ja liikkeenharjoittajien huonosta informoinnista. Todellisuudessa väärät ennusteet vaikuttavat lähinnä niiden elämään, joilla on liike tai koti katutasossa. Muillehan käytännössä riittää tieto siitä, että aamuksi on luvattu acqua altaa. Silloin laitetaan joka tapauksessa saappaat jalkaan, kun lähdetään ulos. Tarkalla korkeudella ja ajalla ei ole niin paljon merkitystä. Sen sijaan liikkeenharjoittajat arvioivat ennusteen perusteella "sotasuunnitelman". Ihmiset ovat hyvin tietoisia siitä, millä senttilukemalla vesi tulee omaan kauppaan tai ravintolaan sisään. Ollaan myös tietoisia siitä, kuinka hyvin ovien eteen laitettavat "tulvaportit" (paratie) pitävät veden ulkopuolella tai onko liikkeen sisällä mahdollisesti viemäreitä, joista vesi nousee joka tapauksessa sisään. Tehdään arvio siitä, riittääkö tavaroiden nostaminen korkeammille tasoille ja lattian moppaaminen veden laskeuduttua, vai tarvitaanko liikeessä vesipumppua. Vaikka tätä tapahtuu joka talvi (hieman alueen korkeudesta riippuen) ja ihmiset ovat tilanteeseen siten tottuneet, niin eihän se hauskaa ole. Tulvat tuovat runsaasti lisää työtä, mahdollisesti hukkaan heitettyjä työpäiviä ja materiaalisia vahinkoja.

Matkailijalle tulvat voivat olla hauska kokemus. Kauniina päivänä puisilla korokkeilla kävely voi antaa ainutlaatuisen näkökulman kaupunkiin. Eilen jotkut olivat käyttäneet Pyhän Markuksen toria uima-altaanakin, vettähän siellä oli takapuoleen asti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joillekin tulvat aiheuttavat todellisia ongelmia, joten liikettään vedestä tyhjentävä kauppias ei välttämättä ole niin tyytyväinen itsestään otettavista valokuvista. Hänelle kun tilanne ei ole iloinen leikki. Turistillekin tulva voi aiheuttaa ongelmia erityisesti, jos se osuu tulo- tai lähtöpäivään. Kuten sanottu, muutaman tunnin odottelu avaa jo runsaasti lisäreittejä kävelylle, mutta tulo- ja lähtöaikoja ei yleensä voi valita, joten pahimmassa tapauksessa siirtymiset saattavat olla ongelmallisia. Mahdolliset ongelmat kattavat erityisesti kolme aluetta: 1) ilman saappaita voi olla vaikea päästä haluamaansa paikkaan, ainakin kuivin jaloin, 2) matkalaukun vetäminen tulvavedessä ei ole kovin mukavaa ja 3) hyvin korkeissa tulvissa (yli 140cm) vesibussivuoroja ei taata, tosin esimerkiksi eilen (149cm) vaporetot kyllä kulkivat koko päivän. Siihen ei kuitenkaan voi varmasti luottaa, sillä pysäkkien turvallisuutta ei voida taata, jolloin ne saattavat yhtäkkiä olla täysin pois käytöstä.

Eilisen kävelyn yhteydessä näimme jonkin verran tulvan aiheuttamia tuhoja, lähes kaikissa liikkeissä mopattiin lattioita, erään hotellin terassin puulattian osaset olivat nousseet veden mukana laskeutuakseen sitten miten sattuu ja kaataen samalla pöydät, roskat olivat siirtyneet kaduilla odottamattomiin paikkoihin. Erityisesti huomioni kiinnitti kuitenkin lähellä valokuvanäyttelyä sijaitsevan sillan juuressa ollut ovi. Se näytti tavallisen asunnon ovelta, mutta siihen oli teipattu kaksi talouspaperiarkeille kirjoitettua, muovitettua lappua:


"Pahoittelemme häiriötä"
Meille ei selvinnyt, mitä häiriötä toinen lappu pahoitteli, saatika syytä suomenkieliseen lappuun. Erikoista, etten sanoisi!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

... ja vesi nousee...

Eivätpä menneet vedennousun ennustukset tällä kertaa ihan nappiin. Korkeimman hetken piti olla tänä aamuna klo 8.25 ja veden piti nousta 120 senttiin. Tuohon aikaa vesi oli jo 20cm korkeammalla ja jatkoi vielä nousuaan. Korkein hetki oli yhdeksältä, jolloin vesi oli 149cm korkeudella.

Kymmenen jälkeen kotikatumme tilanne oli tämä:


Nyt sade alkaa loppua ja vesi laskea. Tarkoituksena oli käydä eräässä valokuvanäyttelyssä tänään, mutta saa nähdä, mitä tehdään. Kerrankin, kun yrittää harrastaa hieman kulttuuria, niin jotain tällaista pitää tietysti tapahtua. Katsotaan nyt, josko sitä kuitenkin pääsisi vähän ulkoilemaan.

Tämänhetkiset ennustukset lupaavat seuraavalle vuorokaudelle metrin korkeutta tänä iltana klo 21.25 ja 130cm huomenna klo 9.00. Eli saappaat jalkaan taas.

Festa di San Martino


Tänään vietetään Martinus Toursilaisen muistopäivää, kotoisammin Martinpäivää. Ystäväni wikipedia kertoo, että legendan mukaan Martinus Toursilainen leikkasi nuorena sotilaana viittansa kahtia antaakseen toisen puolikkaan kerjäläiselle. Yöllä hän näki unessa Jeesuksen, joka sanoi Martinuksen vaatettaneen hänet. Aamulla Martinuksen herätessä hänen viittansa oli jälleen kokonainen. Nykyään Pyhää Marttia juhlitaan köyhien ja vaivaisten suojelijana.


Venetsiassa Martinpäivä on tärkeä juhla. Konditorioiden ikkunoihin on ilmestynyt jo viikkoja sitten San Martinon ”keksejä”. Nämä koristelluilta piparkakuilta näyttävät keksit valmistetaan todellisuudessa murotaikinasta, joka leikataan hevosen selässä olevan Martin muotoon. Valmiit keksit koristellaan runsaalla sokerivesikuorrutuksella ja karamelleilla.

Itse Martinpäivänä kannattaa pitää huolta siitä, ettei pää ole kipeä. Päivän traditioon nimittäin kuuluvat lapset, jotka kiertelevät talosta taloon laulaen ja esimerkiksi kattilankansia paukuttaen. Välineillä ei ole niin väliä, kunhan niistä lähtee ääntä. Traditio vastaa aikalailla suomalaista virpomista, sillä lapset saavat laulunsa vastineeksi karamelleja tai rahaa. Laulun sanat ovat seuraavat (tässä myös pieni esimerkki Venetsian murteesta):

San Martin ze 'ndà in sofita
par trovar la so novissa
la so novissa no ghe gera
San Martin col culo par tera.

E col nostro sachetin
cari signori se San Martin

Koska Martinpäivä osui tänä vuonna sunnuntaille, kävivät läheisen päiväkodin lapset kiertelemässä jo perjantaina. Huomatkaa lasten kruunut ja kuuluisat viitat, tällä kertaa roskapusseista tehtyinä.

Suomessa vietetään tänään isänpäivää, kun taas Italiassa se osuu Pyhän Joosefin muistopäivälle, 19.3. Oma isäni on kaukana, mutta ehkä voin osallistua pullakahveille skypen välityksellä. Hyvää isänpäivää!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Herkkuja



Tajusin tässä, etten ole kirjoittanut lainkaan italialaisista leipomo-konditorioista (pasticceria). Onko se edes mahdollista kaltaiselleni sokerihiirelle? Tai ehkä tarkoituksenani oli alitajuisesti säästää kaikki leivokset itselleni…  Pasticceriat ovat oikeastaan suomalaisen konditorian ja kahvilan välimuoto. Niihin voi mennä kahville ja syömään leivoksia tai vaihtoehtoisesti ostaa leivoksia kotiin vietäviksi. Usein toisen kotiin illalliselle mentäessä viedään leivoksia jälkiruoaksi, kun taas Suomessa vietäisiin ennemminkin kukkia.

Venetsiassa on konditorioiden suhteen runsaasti valinnanvaraa. Itselleni tietyt paikat ovat syystä tai toisesta muita rakkaampia. Ensimmäinen sijaitsee San Polon kaupunginosassa, kuuluisaa Ristorante da Fiorea vastapäätä (Calle del Scaleter). Paikassa ei muuten ole mitään erityisempää, mutta koska asuimme vuoden sitä vastapäätä, on täällä syöty monet aamiaiset. Paikan nimi on Bucintoro ja omistaja on puhelias mies, mutta mielestäni oli hiukan kummallista, että hän kyseli Suomesta A:lta, eikä suoraan minulta. On kuitenkin aina mukavaa, kun on paikka, jonka omistaja laittaa oikeanlaisen kahvin tulemaan jo ennen kuin olet ehtinyt kynnyksen yli. Italiassahan cappuccino ja caffè latte ovat vain aamuisin juotavia kahveja, kun taas iltapäivällä juodaan pelkkää espressoa tai caffè macchiatoa. Croissanteja varten kahviloihin pitää (tai kannattaa) mennä aamusta, sillä niitä paistetaan vain aamupalaa varten. Ne ovat käytännössä aina makeita, hillolla tai suklaalla täytettyjä, tai korkeintaan ”tyhjiä”.

Venetsialaisten suosiossa oleva konditoria on Tonolo (Salizzada San Pantalon, Dorsoduro). Täältä ostetaan leivoksia usein juuri mukaan vietäviksi. Täällä ei ole lainkaan istumapaikkoja, joten kahvit juodaan seisten. Jos haluaa istumaan, on San Lion lähellä, Rialton kupeessa kaunis kahvila, jossa kelpaa istuskellakin (Ponte delle Paste on sekä paikan että kahvilan nimi).

Oma suosikkini on Rosa Salva. Todellisuudessa samalla nimellä kulkee kolme konditoriaa. Mieluiten menen Pyhän Markuksen torin lähellä sijaitsevaan, vasta remontoituun kahvilaan. Pidin paikasta jo valmiiksi ja remontin yhteydessä sinne on myös ilmestynyt siisti vessa, joten nyt se on mielestäni täydellinen! Paikan osoite on San Marco 950, mutta sen löytääkseen pitää kulkea muutamia sivukujia Pyhän Markuksen torilta pois. Muut Rosa Salvat sijaitsevat Mercerien varrella ja Santi Giovanni e Paolon aukion laidalla.

Jos jotain kaipaisin suomalaiseen kahvilakulttuuriin lisää, olisivat ne pienet leivokset. Helsingin keskustassa maksaa suuresta kakkupalasta helposti neljä, viisi euroa. Täällä leivoksen saa reilulla eurolla. Koko on neljäsosa suomalaisesta kakkupalasta, mutta mieluummin otan vaikka sitten neljä erilaista leivosta samalla hinnalla. Toisaalta kynnys leivoksen ostamiseen ei opiskelijabudjetillakaan ole täällä niin korkea, kun kahvin ja leivoksen saa yhteensä kahdella eurolla. Henkilökohtaisesti pidän enemmän suomalaisista leivonnaisista (taitaa olla tottumuskysymys lapsuudesta) sekä siitä, että kahvilassa voi helposti istua tunnin tai pari. Täällä taas pöytään istuessa kahvituokion hinta voi nousta runsaastikin, eikä ihmisillä ole tapana istua kahvin ääressä niitä kolmea kulausta pidempään. Rosa Salvasta olen kuitenkin löytänyt uuden suosikkileivokseni. Murotaikinasta tehty pieni kippo on sivelty suklaalla, jonka päälle on laitettu kreemiä, jonka päällä lepäävät vielä tuoreet marjat. Leivos kustantaa €1,10. Voiko tyttö enempää elämältä toivoa?!